Pupuilua..

Eilen sitten Apassi ja Enya kävi vähän pupuilemassa. Vedetty siis lyhkäset jäljet pupulla. Tein kaksi jälkeä ensin lyhyen jotta näen vähän mitä tuumaavat pupusta. Sitten toiset, jotka ehkä jotain 50 m. Kumpikin jäljesti reippaasti, ei siis mitään varovaisuutta tai hännän laskua nähtävissä. Ei onneksi mitään flattimörköilyä nähtävissä. Hyvä hyvä... Teddy on koiristani ollut se, joka on mörköillyt jäljellä. Apassi näki ensin mistä tulin ulos, kun Miku piti sitä kiinni turhan näkyvillä. Se ei ensimmäistä jälkeä jäljestänyt taiteen sääntöjen mukaan vaan enemmän haulla löysi. Toisella jäljellä sai olla piilossa ja hyvin jäljesti sen jäljen. Hyvin spontaanit ylösotot ja hyvä paluuvauhti kanin kanssa. Vähän löysä ote, jota korjaili. Tuppaa näköjään vielä kokemattomuuttaan pakkaanmaan kania suuhun kuten kuvasta näkyy. Troy harrasti sitä myös nuorempana.

Apassi

Enya jäljesti hyvin, mutta se ei ollut niin spontaani kanilla kuin toivoin. Jäi sitä vähän nuoleksimaan, mutta otti kuitenkin. En siis ollut ihan tyytyväinen siihen eilen. Vaatii siis vähän totuttelua riistaan. Tänään on siis tarkoitus, että teen sille vähän muisteja kanilla. Ehkä tehdään niin illalla, että Lotten saa vetää kanijälket ipanoille, kun käydään tekemässä pikku riistatreeni pojille talven jälkeen. On ehkä ihan hyödyllistä näyttää riistaa ennen poikien lauantaista starttia. ;) Otin itse sulamaan telkän ja variksen. Lotten tuo paikalle pari lokkia. Täytyy käyttää tilaisuus hyväkseen ja näyttää ipanoille noita tipujakin. Puhuin eilen yhden kaverini kanssa puhelimessa ja hän kysyi, että joko nuo on taipparivalmiita. God no... Eipä ole vielä asiaa taippareihin noiden kanssa. Paljon pitää vielä tehdä!

Illalla oli vielä Noahin ryhmän agilitytreeni. Meidän koulutusohjaaja oli ottanut mukaansa lomakkeen, jossa saimme arvioida koiriemme tämän hetkiset taidot ja sitten meidän piti nimetä kolme asiaa, joissa kaipaamme parantamista. Tämän jälkeen saimme katsoa mitkä oli meidän ohjaajan mielestä ne asiat hänen mielestään. Aika hauska juttu, sillä meidän koulutusohjaajalla ja minulla oli täsmälleen samat asiat paperilla, joskin eri järjestyksessä. Eli näissä meillä on petraamisen varaa:

- ohjaajan liikkuminen/linjat radalla
- itsenäiset kontaktit
- muutenkin vahvistaa esteosaamista/niiden itsenäistä suorittamista.

Nyt teimme yhden pienen hyppyradan pätkän, jossa koiraa vietiin kolmella eri tavalla eli kaarrokset valssilla, takaaleikkauksena ja sokkoleikkauksena. Itse tykkäsin noista sokkoleikkauksena eniten, joskin saisin olla vähän aikaisempi signaaleissani. Lisäksi tein lähetystä kepeille haasteellisesta kulmasta ja target oli keppien päässä. Aika hyvin Noah osaa hakeutua ja malttoi kepit loppuun vaikka siellä oli target päässä. Sietää paremmin häiriötä nykyään. Nyt vain pitää muutella omaa sijaintia ja tehdä leikkauksia myös kepeillä.

Eilen illalla tuli mieleen, että kyllä agilityihmisillekin tekisi oikein hyvää Susanna Fontellin kurssillä käydyt asiat koiran hallinnasta. Mun mielestä liika positiivisuus on p*rseestä. Eilen pahoitin yhden ohjaajan mielen, kun mä olin sitä mieltä, että miksi ihmeessä hän palkitsee koiran kun se ottaa ritolat kun se on tekemässä hommia sen kanssa. Eli kyseessä on vajaa pari vuotias uroskoira, joka pinkaisee radalta, jos näkee mielenkiintoisempaa -> ohjaaja kutsuu -> koira ei välitä kutsusta -> kun se on käynyt tervehtimässä jotan muuta koiraa tai kuseksittuaan valmis -> palaa ohjaajalle -> ohjaaja leikkii sen kanssa. Mitä koira oppii tästä... Sitä, että ei muuta kuin antaa palaa vaan, kun sen jälkeen kuitenkin vaan leikitään... Kyllä koiralla minun mielestä pitää olla rajat ja jos ottaa ritolat, niin kyllähän sille pitää kertoa, että tämä ei ole oikein. Meillä on kolme eri kenttää ja viereisellä kentällä oli yksi ihminen työskentelemässä oman koiransa kanssa ja tämä koira tosiaan juoksi toisen koiran luokse. En itse ainakaan halua toista uroskoiraa oman koirani niskaan missään vaiheessa, kun itse teen jotain juttuja omani kanssa. Kyllä se vain on niin, että urokset on muutenkin enemmän valveilla kuin nartut ja hallintaan saa kiinnittää huomiota. Kentälle tuli treenaamaan myös myöhemmin yksi Poppyn treeniryhmässä aiemmin ollut uros. Se on erittäin hyvin ohjaajansa hallinnassa tekee aivan loistavaa työtä ohjaajansa kanssa, mutta jos toinen uros juoksee sen luokse, niin ei siitä varmasti hyvää seuraa. Valitettavasti. Kun itsellä on monta koiraa, niin tuollainen pellossa eläminen vain ei onnistu, vaikka toki nuokin osaa kurittomia olla.

Mietin myös tuota porojen vetämistä nokkaan tuossa aamulenkillä koirien kanssa, niin olen sitä mieltä, että jos ei osaa ottaa kritiikkiä ja apua vastaan ei kehity. Kukaan ei osaa kaikkea ja aina on parannettavaa. Itse olen harrastanut ratsastusta ehkä 5 - 6 v ikäisestä lähtien. Ratsastuksessa ja valmennuksissa oppi sen, että sitä saa kritiikkiä. Välillä krittiiki oli aika roisiakin ja pisti vain tsemppaamaan enemmän. Meillä oli aikoinaan tallilla sellainen ratsastuksenopettaja, joka oli todella tiukka eli piti meidät tallitytöt tiukassa kurissa ja valvoi, että sääntöjä noudatettiin. Meillä kaikilla oli luonnollisesti suuri kunnioitus häntä kohtaan, jopa välillä hieman kauhunsekaista kunnioitusta. ;) Luulen, että meitä sen aikaisia tallityttöjä, niin hän kasvatti enemmän kuin omat vanhempamme. Opetti meille vastuuta ja toi myös osaltaan turvallisuutta talliympäristöön, koska opimme käsittelemään hevosia. Toki sitä harrastettiin jotain pöljää kun silmä vältti, esim ratsastettiin hevoset suitsitta ja satuloitta pelkässä riimussa kesähaasta pois... Eikä myöskään kypärää ollut päässä ja muuta typerää... ;) Olen todella tyytyväinen tänäpäivänä, että aloitin hänen aikanaan hevosharrastukseni. Tänä päivänä kun menee tallille, niin siellä ei ole ketään auktoriteettiä, joka valvoisi sääntöjä ja siellä on yleinen kaaos vallallaan. Lapset saavat omat hevosest kun ovat ratsastaneet vähän aikaa tunneilla. Me ratsastettiin vuosikaudet tunneilla erilaisilla hevosilla ja se oli kehittävää, kun jouduimme sopeutumaan erilaisiin hevosiin. Luulen, että tuollainen kasvatus on tehnyt meistä "paksunahkaisempia". Olen myöhemmin ollut tämän entisen ratsastuksen opettajan kanssa samassa työpaikassa ja tutustunut häneen toisenlaisessa ympäristössä. Hän on yksi reiluimmista ja mukavimpia ihmisiä joita tunnen.  Hän myös harrastaa koiria tänä päivänä ja on PK-puolella kouluttanut muistaakseni kolme koiraa KVA:ksi. Kunnioitan tätä ihmistä suuresti! Uskon, että nämä kokemukset on auttaneet itseäni eteenpäin myös koiraharrastuksessa. En ole enää kovin kunnianhimoinen ja kilpailuhenkinen ihminen, mutta kyllä koira on koulutettava, että sen kanssa on helppo elää. Kursseille ja harjoituksiin mennään, jotta saadaan kritiikkiä ja opitaan asioita vielä paremmin.

Että sellaisia ajatuksia tänään....