Suuri suru ja ikävä...

...on tällä hetkellä ne tunteet joita tunnen. Miksi Rosan piti jo lähteä?! Meidän piti saada viettää tänään 10 v. syntymäpäiviä, mutta ei... Ei tunnu reilulta, että Rosa nykäistiin pois meidän luota niin äkisti, Sydän on särkyä kun ajattelen sitä, etten enää koskaan näe Rosaa, en koskaan saa enää silittää sen pehmoista turkkia, enää ei kuulu tömps-tömps kun kukaan ei harrasta kenguruhyppyjä innoissaan kun puen ulkovaatteita päälle, kukaan ei istu mun sohvan takana ja tuijota maanisesti pyöreillä silmillään ruoka-ajan lähestyessä, kukaan ei tule lenkillä pukkaamaan käteen ja tarjoamaan seuraamista pienen makupalan toivossa, Rosa ei ole enää tyhjäämässä hakuruutuja junioreiden jäljiltä... Näitä pieniä asioita joita Rosa harrasti arjen askareissa oli lukuisia.Vanhemmitenhan koiralla on jo etuoikeuksia nuorempiin nähden. Rosahan kylläkin oli jo jäänyt virallisesti eläkkeelle kisakentiltä, mutta odotimme 10 v ikää ja ilmaisia näyttelyitä. Ikä ei painanut lainkaan eikä edes kuono ollut harmaantunut. Rosa oli maailman kiltein koira, eikä koskaan joutunut mihinkään konflikti tilanteeseen toisten koirien kanssa. Rosan tapa ratkaista jännittävät tilanteet oli ottaa keppi suuhun ja juoksuttaa ajatukset muualle, jos joku lähti sitä haastamaan. Mikä upea harrastuskaveri Rosa onkaan ollut näiden vuosien aikana. Rosa oli läsnä sen surun ajan kun Daisy ja Wondy jättivät meidät. Tuntuu, että varjoni on poissa. Olen tällä hetkellä niin pohjattoman surullinen ja kyyneleet valuen kirjotan tätäkin tällä hetkellä, mutta toisaalta niin iloinen, että sain tuntea Rosan ja että se oli juuri minun koirani. Hienoja yhteisiä hetkiä saimme viettää sen kanssa ja haluankin kiittää kasvattaja Jenniä ihanasta ja ainutlaatuisesta koirasta.  Muistot yhteisistä hetkistä ei onneksi katoa mihinkään.

Rosa jouduttiin nukuttamaan lyhyen rajun sairauden jälkeen keskiviikkona 1.2.2012. Kävimme keskiviikkona 26.1. eläinlääkärissä ja ainut mitä sillä keikalla löytyi oli nielutulehdus, johon sai kortisonipiikin ja antibiotit. Verikokeethan olivat ihan ok. Eläinlääkäri soitti myöhemmin viikolla, että kilpirauhasarvo oli vähän alakantissa, mutta ihan rajojen sisällä kuitenkin. Ab-kuuri aloitettin heti torstaina ja silloin esiintyi uusi ongelma, koska n. pari tuntia antibiottien antamisen jälkeen Rosa oksensi ruokansa, tosin ei sillä ollut enää ruokahalua, mutta jotain pientä naposteli. Ensin ajattelin, että reagoi antibiotteihin ja soitinkin sitten alkuviikosta eläinlääkäriin ja päätettiin että antibiotit jätetään muutaman päivän jälkeen pois ,mutta sitä ei oikeastaan aiheutunut mitään muutosta. Viime lauantaina sitten kun makasi lattialla, niin vatsan alueella tuntui paukura ja se kasvoi ihan muutamassa päivässä. Soitin meidän omalle eläinlääkärille Tainalle keskiviikkona ja sovimme, että menemme sinne heti iltapäivällä. Onneksi Miku lähti mukaani. Taina kuvasi Rosan vatsan ja siellä näkyi jokin "massa" joka ei kuulunut sinne ja se oli myös jo työntänyt sen suolistoa taaksepäin. Taina ei osannut sanoa, että oliko maksaa tai pernaa tai mitä.. Se ultrattiin eikä siitäkään oikein selvinnyt, että mitä se voisi olla. Hän sanoi, että ainoa on keino selvittää on avata koira. Sanoin, että katsotaan keuhkot vielä, että miltä ne näyttävät ja se paljastikin vielä karumman todellisuuden. Siellä oli pistemäisiä muodostelmia, jollaisia siellä ei kuulunut olla. Itse jopa maallikkona näin kuvista sen hurjan muutoksen, mitä viikon aikana siellä sisäelimissä oli tapahtunut. Ihan käsittämätöntä, että mitä vauhtia sairaus oli edennyt. Lisäksi paino oli laskenut kilon viikossa eli painoi edellisellä käynnillä 27 kg ja nyt oli 26 kg. Syyskuussa kun se oli pentujen rokotuksella mukana, niin painoi 29 kg. Tein heti päätöksen, että Rosa nukutetaan, eikä sitä kiusata enempää. Miku oli sitä mieltä, että eihän se nyt niin kipeä ole,että pitääkö se tehdä nyt. Olin sitä mieltä, että vointi vaan huononee ja oli aika jättää rakkalle ystävälle hyvästit. Kävimme vielä ennen nukutusta pikkulenkin Rosan kanssa ja se sai tehdä pari noutoa damilla. Rosa nukahti hyvin rauhallisesti rakas dami suussaan. Varmaan siellä yläkerrassa jossain oli bileet kun Daisy ja Wondy vastaanottivat vanhan ystävänsä joukkoonsa. Ehkäpä me sitten tapaamme joskus taas...

                 R.I.P. Celtair Rustic Romance "Rosa"
                                      4.2.2002 - 1.2.2012

                                                                
                          Lepää rauhassa rakas ystävä, meillä kaikilla on niin ikävä sinua!