Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 17. marraskuuta 2011

Syystreffeilyä, pentunäyttelyä ja niitä näitä....

No niin vihdoinkin on aikaa istua koneen äärellä ja vähän päivitellä tätä blogia. Viime perjantaina pakkasin osan koiruuksista autoon ja kurvattiin Uuraisille ja Oikarin tilalle flattien syystreffeille. Mukana oli Teddy, Noah, Enya ja Apassi. Pennut saivat siis tutustua vähän muuhun kuin kotiympyröihin. Osallistuin treeneihin Noahin kanssa ja Teddy sai olla oloneuvoksen roolissa. Olimme alo-avo tasoisessa ryhmässä ja kouluttajana toimi Korvolan Timo. Muistan hänet jostain 2000-luvun alusta kun hänellä oli varsin mainio kultainen noutaja, jolla osallistui kokeisiin. Taas hyviä harjoituksia, jotka luulen, että olivat hyväksi Noahille ja sen keskittymiskyvylle. Teddyllekin varmasti moiset tekevät hyvää, koska markkeerauksissa Teddyllä on tapana lukittua ensiksi heitettyyn eikä sitten sen päätä käännetä millään. ;) Eli käytännössä koirille rakennettiin lyhyillä välimatkoilla jopa 8 markkeeraus. Tuota voi käytännössä tehdä vaikka jossain auratulla koulun pihalla tms paikassa. Molempien kanssa pitää harjoitella häiriöiden kanssa. Näytin Noahille myös korppia. Ei minkäänlaista ongelmaa ollut ylösotossa tai sen kantamisessa, kovin ylpeänä keikisteli korppi suussaan. Yök sanon minä, kun se haisee niin raadolle!

Muutoin syystreffeillä oli mukava istua iltaa ja turista tuttujen kanssa, mukava ja rauhallinen meininki, vaikka perjantai-iltana hieman laulettiin karaokea. Se kaikuikin ilmastointikanavan kautta myös meidän huoneeseen. Periaatteessa olisi ollut ihan sama, vaikka sitä olisi ollut mukana lauleskelemassa. ;) Elvenpath'sin huvitoimikunta oli siellä varsin hyvin edustettuna, hih hih. Lauantaina oli sitten vuorossa perinteinen Miss ja Mr Flatti kilpailu, jossa sain kunnian toimia yhtenä tuomareista. ;D Kuninkaalliset saatiin kruunattua. Sunnuntaina treenit jatkuivat. Myöhemmin oli vuorossa myös yhdistyksen syyskokous. Allekirjoittanut valittiin jalostustoimikunnan vetäjäksi ensi vuodelle. Ajatuksissa on että kääk... niin moni jättää toimikunnan, että saa nähdä mistä saadaan kiskottua toimikuntaan aktiivisia ihmisiä. :o/

Enya ja Apassi käyttäytyivät ihan hyvin viikonlopun aikana. Hieman ahdasta oli kun meidän huoneessa oli kolme ihmistä ja neljä koiran häkkiä ja Nemo oli majoitettu käytävään omaan häkkiin. Apassi sai olla poikien kanssa aitauksessa ja Enyalla oli oma häkki, sillä meno olisi ollut muuten melkoinen. Jätin ne huoneeseen pentuaitaukseen lähtiessäni syömään. Hetken päästä Heidi oli mennyt huoneeseen, niin siellä pieni kaaos. Enya oli kantanut kaiken minkä irtis sai Marian sängylle, olivat popsineet Heidin Mars-patukan. Muutoin kun olin treeneissä ne saivat autossa jyrsiä ydinluita. Apassilla oli käynnissä operaatio hammaskeiju. Sillä näet pukkas uutta kulmuria ja vanhat oli kovin tiukasti kiinni. No viikonlopun aikan nekin irtosi kun söivät ahkerasti luita. Melkoisia teräsvatsoja nuo kaksi on kyllä olleet, koska eivät ole vielä tähän päivään mennessä ripuloineet ja reagoineet mihinkään ja god knows mitä sieltä kurkusta on mennyt alas. ;)

Skipp (E.Gunfighter) on osallistunut johonkin pentunäyttelyyn Ruotsissa ollen ROP-pentu ja saanut KP:n ei ollut sitten sijoittunut BIS-pentu kehässä. Lotta oli oikein tyytyväinen Skippin käytökseen ja varsin hieno kritiikkikin sillä oli. :)

Niin ja pikkuisen dramatiikkaa...  Enya plumpsahti jäistä läpikin yhtenä päivänä kun oli vähän pakkasen puolella ja sai toimia jäänmurtajana. Oltiin lenkillä ja siinä oli sellainen muutaman metrin vesialue ja me olimme sen toisella puolella. Yleensä pennut tulee uiden yli jos ovat jääneet toiselle puolelle haistelemaan jotain. Enya hyppäsi veteen ja siellähän oli jääpinta. Ajattelin, että täytyy etsiä joku karahka tai lähettää joku isoista koirista uimaan tai juosta äkkiä toiselle puolelle, jos Enya ei saa jäätä särjettyä. Kerran jäi vähän paikalle polskimaan paikalleen mutta jää kuitenkin rikkoutui. Huh. Pian saa olla taas varuillaan. Syksy ja kevät on siitä inhottavaa kun riskinä on heikot jäät. Sini ja Noah on rämähtäneet jäistä läpi muutama metri rannasta. Siinä on kyllä tullut tuskan hiki otsalle mutta onneksi mitään ei ole käynyt.

Hmm... ja täällä rupeaa olemaan pojilla kurjat oltavat. Onneksi Apassi on niin pieni vielä, että sillä on vielä ihan muut asiat mielessä. Vaikka täytyy sanoa, että varsin fiksuja otuksia nuo meidän pojat. Ei ne sen kummemmin hötkyile vaikka yksi juoksee ja molemmille maistuu ruoka. Ei siis mitään ongelmaa.. Saa nähdä sitten että tuleeko siihen asiaan muutos kun Teddylle on piakkoin tulossa narttuvieras. Poppylla on siis juoksu ja parhaat päivät alkavat olla käsillä. Hyvin ajoitettu juoksu, sillä meillä on agista treenitauko ja just ennättää juosta valmiiksi meidän kisoja varten. :) Saakin olla sen viimeinen juoksu ja muutaman kuukauden sisällä aion steriloida sen. Paljon huolettomampaa kun on uroksia talossa, eikä enää ole pentusuunnitelmia sen osalta kun ikä tulee vastaan. Myös viikko sitten Meri aloitti juoksunsa. Merillä on sitten mahdollisesti pennut täällä keväällä 2013. Katsotaan nyt mitä siihen mennessä sitten keksin.

Että sellaista tällä kertaa... Pimeää on kun lähtee töihin ja tulee töistä, ettei tässä elämässä nyt tällä hetkellä ole juurikaan äksöniä...

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Agility sertejä ja FI AVA

Hurraa hurraa hurraa!!!  Eilen lauantaina 5.11.2011 tuli iloinen puhelinsoitto Outilta ja minä kun en edes muistanut, että he olivat kisoissa Oulussa. ;) Demi sai viimeisen sertinsä agi-radalta. Demi on nyt virallisesti FI AVA Elvenpath's Little Raindrop. Suuren suuri onnitteluhali täältä kotoa meiltä kaikilta!!! Olemme kovin iloisia ja ylpeitä Outin ja Demin saavutuksesta. Olipa harmi, etten ollut näkemässä heidän suoritustaan tällä kertaa. Demi taitaa olla nyt kolmas agilityvalio flatti Suomessa. Paljon työtä on tuon tittelin takana, sen tietää jokainen joka agilityä on harrastanut, ettei helpolla tule, ei. Onnea vielä kerran ylpeältä ja iloiselta kasvattajalta! Nyt ehkä matka jatkuu sertien metsästyksellä hyppyradoilta. ;)

Demi Pietarsaaren kisoissa joskus aiemmin.
No en minäkään laakereillani istunut eilen. Olin itse ilmoittanut Noahin toisaalle agilitykisoihin eli Vöyrille. Siellä tuomaroi meidän oman seuran Anders Virtanen. Kimurantteja ratoja oli Anders taas meidän päänmenoksi tehnyt. ;) Ekalta radalta Noah sai 10 virhepistettä, jotka johtuivat esteiden ohituksista ja tämän takia vähän yliaikaa. Virheitä ei tehnyt koira vaan minä, että ihmisen pitää olla tyhmä... Hieman kimurantti kulma a:lta kepeille ja olin suunnitellut tekeväni valssin siinä kun matka jatkui sitten toiseen suuntaan. Itse ajauduin liian lähelle keppejä ja koira ei varmaan edes nähnyt keppien aloitusta ja ohi... Tarkempi sihtaus ja kepit moitteetta. Sen jälkeen oli toinen kohta, jossa olin itse aivan liian lähellä estettä ja omalla ruumiin kielellä ajoin koiran ohi esteen. Mun pitää muistaa, että Noahia pitää ohjata kauempaa. No toisella mä olin itse skarpimpi ja Noah ei ollut niin kierroksilla. Käytiin siinä lämmittelyssä purkamassa energiaa nenätyöskentelyn muodossa heinikossa. Nyt meillä tuli virheetön rata ja voitimme koko luokan. Saimme agilitysertin ja menolipun kakkosiin. :) Olin kyllä ajatellut, että saisin vielä kisata ykkösissä meidän omissa kisoissa kuun lopussa. Nyt suunnitelma muuttui eli kisaan nyt kolme kisaa Noahin kanssa kakkosissa ja sen jälkeen vetäydymme kisatauolle. Tämä ei tarkoita, ettemme treenaisi, vaan nyt suunnitelma on talvitreenien osalta sellainen, että treenaan meidän agitreeneissä vain ohjausta ja ilman rimoja (tai ihan matalilla rimoilla tai speed bumpeilla). Sitten teen hyppytekniikka treenejä Ulla Kaukosen treenien mukaan erikseen (tekniikka treenit tehdään myös kovin matalilla rimoilla). Katsotaan sitten myöhemmin keväällä kuinka sitten olemme edistyneet. ;) Ai niin sitten saimme B-kisan palkintolautaselta valita palkinnon siellä oli lahjakortti Härmään koirahierojalle, joku pyyhepaketti ja sitten joku pokaali. Sanomattakin selvää, että mielestäni Noah oli ansainnut käynnin koirahierojalla. Meiltä ajaa Härmään vajaa tunnissa, joten se on tiedossa Noahilla. :)

Noahin tulokset eiliseltä:
A-kisa 10 vp, aika 0,07 s, sijoitus 7./20.
B-kisa 0 vp, aika -4,02 s, sijoitus 1./20.
Noah, treenikaverini Anki Molanderin ottama kuva hyppytekniikka treeneistä.
Muuten elämä sujuu rauhalliseen tahtiinsa. Paljon on tekemistä kun talo täynnä koiria. Talviaika sucks! Aamulenkit pimeässä. Pennut on myös saaneet olla mukana aamulenkillä. Kun ne oli pienempiä saivat mennä ulos peuhaamaan siksi aikaa kun isot kävi lenkillä, mutta nyt kun on pimeää ja tylsää, niin saavat lähteä mukaan aamulenkille metsään. Sitten kun tulee töistä kotiin, niin TAAS pimeää ja me sitten käppäillään pimeässä metsässä minä ja koiralauma. Miku onneksi osti minulle uuden hyvän taskulampun, että jos tarvii katsoa mihin jalkansa pistää. Että sellaista... Kohta treeneihin...