Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Troy FI MVA

Myös toinen Elvenpath’s koira saavutti FI MVA tittelin nimittäin Elvenpath’s Rhythm Of Rain ” Troy”. Troyn omistaa ystäväni Lotten ja Bengt. Olen ollut sitä mieltä, että Troy on ehdottomasti niin hyvä ulkomuodollisesti, että siitä varmaan saadaan vielä FI MVA. Se on rakenteeltaan ok ja liikkuu varsin hyvin. Se on pieni kokokonen uros, joten se näyttää hyvin pikkuruiselta tämän päivän kehissä, että sen osalta sai valita hieman tuomareita, eikä sitä ole mitään syytä viedä millekään idän ihmeille. Troylla oli ennestään yksi serti viime vuodelta norjalaiselta Bjarne Sörenseniltä ja nyt päätettiin, että sen kanssa aloitetaan sertijahti tänä vuonna. Se päätettiin ilmoittaa neljään näyttelyyn Ensimmäinen näyttely oli Pietarsaaren ryhmänäyttely 16.6.2013, jossa tuomaroi Tiina Illukka. Troylle ERI, mutta ilman lisämausteita. Tuomari olisi halunnut sen liikkuvan ryhdikkäämmin ja pidemmällä askeleella. Toinen näyttely oli Kurikassa 20.7.2013, jossa tuomaroi Marjo Jaakkola. Troyn arvostelu siellä alkoi 5-vuotias erinomaista tyyppiä…. Joskin tulos kuitenkin EH *pyörittelee silmiään*. Onneksi vielä kaksi näyttelyä jäljellä…

Raahe ryhmänäyttely 10.8.2013 tuomari Tuula Pratt KÄY ERI1, PU2, sert:

"Oikein kaunispäinen uros. Kauniit pään linjat ja mielyttävä ilme. Riittävä kaulan pituus. Hyvä selkälinja. Ei kovin voimakkaasti, mutta tasapainoisesti kulmautuneet raajat, joissa voimakas luusto. Hyvä rintakehän muoto ja pituus. Aavistuksen luisu lantio ja hieman alas kiinnittynyt häntä. Hyvä, voimakas etenevä liikunta."

Alahärmä ryhmänäyttely 17.8.2013 tuomari Leni Finne KÄY ERI1, PU2, sert -> FI MVA

”OK mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen pää. Melko syvällä sijaitsevat erinom. tummat silmät. Kaula voisi olla kuivempi. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta. Oikeanmallinen rintakehä. Hieman lyhyt ja pysty olkavarsi. OK takakulmaukset. Riittävä askelpituus. Hieman jäykkä takaa.”

FI MVA Elvenpath's Rhythm Of Rain "Troy" om. Lotten & Bengt Sandén
Troy starttasi ainoastaan kerran metsästyskokeessa tänä vuonna. Pietarsaaressa 15.9.2013 tuomari Ossi Kähärä. Tulos ALO2. Kakkosmarkkeeraus oli haastava ja toinen lintu jäi noutamatta. Sai sen myöhemmin ylös haulla.
Troy & Lotten 15.9.2013 kokeessa
Jatkuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti